sunnuntai 12. syyskuuta 2010

müde x)

Mentiin eilen Kathin, sen kavereiden ja yhen norjalaisen vaihtarin kanssa vaeltamaan Alpeille! Oli tosi lämmin ja kesänen sää. Syötiin eväitä tosi hienon maiseman äärellä. Täällä on kaupoissa tosi paljon erilaisia smoothieita ja jääkahveja. Meillä oli Café Latte Macchiatoa, Pina Colada-mehua ja vihreetä jääteetä, erilaisia hedelmiä ja vihanneksia dipin kanssa, makaronisalaattia ja leipää. Otin älyttömästi kuvia, laitan niitä sitten kun ehdin/jaksan latailla koneelle. Juteltiin sen norjalaisen Kristianin kanssa aika paljon, etenkin kun käveltiin takaisin. Oli muuten tosi rentouttavaa puhua välillä englantia x)
Päästiin läheisiin kontakteihin murhanhimosten lehmien kanssa! Päätettiin oikaista paluumatkalla sellasen äkkijyrkän niityn poikki, koska bussipysäkki oli ihan sen alla, ja kiertäminen tuntui vähintäänkin turhalta. Siellä alhaalla oli hirvee lauma lehmiä, jotka kuulosti ihan törkeen vihasilta. Alue oli tietenkin alhaalta aidattu, ettei ne pääsisi autotielle vaeltelemaan, ja portti oli missäpä muualla kun kymmenen metrin päässä isoimmasta lehmäkeskittymästä! Ku lähestyttiin sitä, ne alko kävellä meitä kohti ja karju koko ajan (kuulosti raivopäiseltä karhupartilta). Portti ei suostunut aukeamaan, mutta päästiin kuitenkin luikahtamaan sen ja aidanseipään raosta. Lehmät kurotteli vielä siitä yli tervehtimään meitä, eikä ne syöny mun kättä, vaikka vähän taputin yhtä poskelle. Oltiin kuitenkin tosiaan ilosia, että oli aita siinä välissä...
Illemmalla oli Dornbirnissa Herbstmessen loppubileet. Mentiin ensin yhen Kathin kaverin luo, ja sinne kokoontui sitten aika iso porukka. Ne käytti siitä sanaa "vortrinken": joi yhessä aika paljon erilaisia viinejä + vodkaa mehun kanssa, että olisi sitten hyvä fiilis myöhemmin Dornbirnissa. Olikin niin hyvä meno, että bussimatkalla kuljettaja joutui käskemään yhtä tyttöä jättämään viinipullonsa tienvarteen xD Sama tyttö päätti kutsua mua Anne Frankiksi, ja sitten se selitti koko matkan, miten se oli päässyt käymään Anne Frankin piilopaikassa ja miten se halusi puhua mulle englantia, koska sen piti kuulemma harjotella sitä (toisti sitä aika monta kertaa; se vähän unohteli, mitä oli jo sanonu) ja kaatoi viiniä viereiselle penkille.
Lopulta sitten päästiin perille Dornbirniin. Siellä oli älyttömästi väkeä: varmaan useita tuhansia. Alkoholi-ikäraja on tosiaan 16, eli kaikki mua ja poliiseja lukuun ottamatta oli aika kännissä. Porukkaa oli teineistä vahvasti keski-ikäsiin. Ihmiset poltti sisällä ja lattia oli ihan tahmea ja täynnä roskaa ja lasinsiruja. Mulle tarjottiin koko ajan kaikkea mahollista, ja sain kyllästymiseen asti sanoo, että nein danke. Siellä oli jotain aika epämäärästäkin porukkaa; esim. yks keski-ikänen, karvanen, ruma, liimalettipäinen ukko, joka katto mua vähän liikaa sillä silmällä. Mulla oli tosissaan vaikeuksia eksyttää se, koska se seuraili mua, ja jos olin hetken paikoillaan, se hivuuttautu koko ajan lähemmäs x) yöööööööök...
Löysin itteni välillä lavalta tanssimasta (siellä oli jotain ihme jodlausmusaa, mut myös perus bilemusaa), välillä joittenkin Kathin serkun kavereiden seurasta: 3 random miestä (mitä vittua???) joilla oli ilmeisen hauskaa. Ei ollut ihan se mun juttu eilisilta, mutta olipahan sekin kokemus. Tultiin kotiin joskus vähän ennen kahta, norjalainen vaihtari ja sen host-sisko nukkui meillä (itse asiassa nukkuu yhä). Väsyttää törkeesti, en oikein nukkunut. Paule tuli aamulla mun huoneeseen, ja hengailtiin siinä varmaan tunti mun sängyllä. Se on yleensä olevinaan tosi kovis, kun se kuljeskelee vapaana ulkona, mutta kun se tulee mun luo, se onkin vaan pehmo, joka haluaa, että sitä rapsutetaan mahasta :''D
Tänään käyn vielä läpi mun koulumatkajutut ja sitten venailen huomista päivää. On kaiketi vielä jonkun Kathin kaverin synttärit tai jotkut illalla. Huomenna kouluun O_o

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti